Kännykkäkielto on astunut kouluissa voimaan. Asiasta on ollut paljon puhetta puolesta ja vastaan. Oma puupennoseni ei ole varsinainen kannanotto, mutta huomasin keskustelun resonoivan, kun puhutaan kännyköiden tärkeydestä nuorille ja miksi kännykän käyttöä ei tulisi kieltää välitunneilla (kielto oppitunneilla on ainakin valtaosan mielestä täysin perusteltua ja hyvä).
Kännykän tärkeyttä on perusteltu ahdistuksen lievittämisellä, sosiaalisen kuormituksen helpottamisella, pakopaikkana, kaverit on siellä jne. En epäile näiden todenperäisyyttä yhtään. En tipan tippaa. Miksi? Koska syyt ovat kipeän tutut.
Koska ne samat syyt piti mut kiinni alkoholissa. Alkoa tarvitsi joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta aina se auttoi. AINA. Ja kimpassahan se hauskempi on kupittaa. Aloitin alkoholin suht säännöllisen käytön 15-vuotiaana.
Saavutetuista eduista on kuitenkin vaikea tinkiä. Se ei ole helppoa aikuisillekaan. Myös aikuinen voi tarvita kännykkää em. syihin, mutta esim. työnsä vuoksi hän ei voi sitä räpeltää jatkuvasti. Myös mulle alkoholista luopuminen oli vaikeaa. Kiistin ongelman pitkään. Minä osaan! Minä tarvitsen! Minä ihan oikeasti tarvitsen!! Hallitsen käyttöni täysin!
Mulla on vieläkin kaipuuta alkoholin pariin, vaikka oon ollut raitis yli 6 vuotta. Mutta silti olen samaan aikaan onnellinen siitä, kuinka vapaa mä vihdoin olen. Tää ristiriita kalvaa mua luultavasti loppuelämäni.
Moni nuori sanoo, että välitunneilla on tylsää ilman kännykkää. En epäile, enkä vähättele sitäkään yhtään. Koulujen pihat ovat usein myös hiton ankeita, varsinkin yläkoulun puolella.
Mutta tässäkin on tuttu klangi. Alkon lopettamisen jälkeen ekat illat ja varsinkin viikonloput olivat vaikeita. Mitä hittoa ihmiset niinku tekee viikonloppuisin?! Kaikki tuntui tasaisen harmaalta arjelta.
Nykyisin taas on lähinnä se, että tekemistä on liiankin kanssa ja aika uhkaa loppua ihan kesken :D
Moniko suosittelee alkoa yllä mainittuihin haasteisiin? Ei kukaan. Moniko suosittelee kännykkää? Ei kukaan.
Kännykkää ja alkoholia ei tietenkään voi verrata yksi yhteen monistakaan syistä.
Kännykälle on aikansa ja paikkansa. Nyky-yhteiskunnassa tarvitaan sitä ihan oikeasti asioiden hoitamiseen ja ihmisten väliseen yhteydenpitoon. Sitä voi tarvita jonkin sairauden vuoksi tai muuksi apuvälineeksi.
Alkoholia ei tarvita mihinkään tässä mainittuun. Sen käytön voi lopettaa kokonaan, vaikka alko ei koskaan olisi ollutkaan ongelma. Ilman alkoholia tulee toimeen vallan mainiosti.
Tarvitaanko me sitten kouluun kännykkäkielto? En ole varma. Mulla ei ole tarpeeksi asiantuntijuutta sanoa siitä mitään vankkumatonta mielipidettä. Mutta sen uskallan vankkumattomasti sanoa, että me tarvitaan kouluihin (ja sen ulkopuolelle) lisää aikuisia, jotka välittää. Jotta ei tarvitsisi kokea ahdistusta ja sosiaalista kuormitusta ym.
Me kaikki, mutta etenkin nuoret, tarvitsevat ihmisyyttä – ja rajoja.
#kännykkäkielto #nuoret #koulu
@hannamorre@mementomori.social Veikkaanpa, että monet meistä ovat jo tietoisia tutkimustuloksista älykännyköiden vaikutuksista, niin yksilöihin kuin yhteiskuntiin.
Sikäli Australia on kanssani samaa mieltä:
Ei ole demokratian, vapauden tai YKn ihmisoikeuksien julistuksen vastaista, jos lapselle ei anneta autoa, moottorisahaa eikä pääsyä netin valemaailmaan.
Päinvastoin, se on lapsen oikeuksien puolustamista mainoksia ja kaikkea muuta manipulointia vastaan.
@hannamorre@mementomori.social Sellainen pointti vielä kännykkäkieltoon, jota en ole tässä keskustelussa huomannut nostettavan esiin, että kännykät ovat valitettavasti mahdollistaneet koulukiusaamiseen ihan uusia ulottuvuuksia luvattoman kuvaamisen/videoimisen ja tallenteiden jakamisen myötä. Käsittääkseni tämä ikävä kehitys on myös ollut osasyynä totaalikieltoihin. Vaikka eihän se tietenkään kaikkea ratkaise ☹
️
@hannamorre@mementomori.social Mietin vain sitä, että miksi valtaosalta kielletään jotain siksi, että vähemmistöllä on ongelmia? Ihan sama puhutaanko me sokerista, alkoholista tai puhelimista. Tai netistä ja somesta.
@hannamorre@mementomori.social kiinnostava näkökulma tämä! Itsekään en ole lähtökohtaisesti kategoristen kieltojen kannalta, mutta toisaalta ajattelen samalla tavalla, että nyt moni valitus on nimenomaan sitä, että on totuttu olemaan yhdellä tavalla ja nyt pitääkin olla toisella tavalla. Katsotaan. Ei tää välttis huono asia ole.
@hannamorre@mementomori.social Mulla ei ole erityisen vahvaa mielipidettä kännykkäkiellosta, koska näen siinä sekä hyviä että huonoja puolia (tosin enemmän kielteisiä mitä nuoremmista lapsista kyse). Mutta minusta tylsyys ei ole kovin hyvä perustelu käytön sallimiselle. Joo, joskus tylsistyminen johtaa tyhmyyksiin, mutta kyllä se on myös aikamoinen luovuuden lähde. Nuorena tuli kehitettyä kaikenlaista hauskaa tylsyyspäissään kavereiden kanssa, hyviä muistoja. Ja siis ihan välitunneillakin.
@hannamorre@mementomori.social
Puhelimeen on helppo paeta, kun oma pää tuntuu liian raskaalta kantaa tms. Kokemusa on. Se voi olla selviytymismekanismi, mutta kuten vähän ikävästi näissä usein käy, siihen mekanismiin sitten turvautuu koko ajan vain helpommin. Omat aivoni ovat jo semmosta mössöä, että tylsä tilanne tuntuu herkästi todella hankalalta ja tukalalta, että jotain tähän nyt ois ihan pakko keksiä. Siispä sitten tempasen sen puhelimen kätevästi kouraan ja näpryttelen sitä. Ei se tervettä ole. Ihmisellä pitäisi olla myös ärsykkeettömiä taukoja, jolloin aivot ei ole koko aikaa ylikuormassa, vaan saavat oikeasti lepoakin.
Me aikuset tupataan oleen vähän semmosia, että hirveästi paasataan siitä, että kyllä nuoret sitä, nuoret tätä, heille tämmönen ja tommonen kielto ku ei tästä mitään tule muuten ja sitten ite touhutaan ihan samoja asioita. Me vaan ei paasata siitä, että me ite istutaan vieri vieressä ja näperretään puhelinta ja selataan "ihan yhtä juttua vaan" tai "piti tarkistaa".
Vaikka puhelimessa on hyviä asioita, niin sen helppouteen on kyllä sidottu yhteiskunnasta ja nykymaailmasta liikaakin ja siksi "se pitää olla aina käden ulottuvilla", vaikka todellisuudessa ei pidä, mutta sillä perustellaan sitä omaa mukavuudenhalua.
Ja tämä kaikki suurella valkoisen heteromiehen itseluottamuksella, koska minähän tiedän kaikesta kaiken, ja jos en tiedä, niin ainakin luulen tietäväni 🤭
@ssilvonen@mastodon.social Joo. Tämä on vaikuttanut myös. Eikä ole tyyten harvinaista sekään, että opettajasta halutaan ärsyttää esiin jokin reaktio, joka voidaan sitten kuvata ja laittaa someen jne.
(Aikuisen ei toki pidä provosoitua, oli kännyköitä tai ei, mutta ihminen se aikuinenkin on.)
@magdalenahai@mstdn.social @hannamorre@mementomori.social Minä taasen ajattelen hieman siltä kantilta, että näitä samoja perusteluja on käytetty ihan jokaisen uuden asian kanssa. Muistaakseni myös lukutaidon ja kirjojen suhteen. Eikä vissiin yksikään uhkakuva ole toteutunut. Mutta ehkä tämä sitten on se ensimmäinen kerta.
@niksii@mementomori.social Joo. Tätä keskustelua on tosi isolta osin myös hassun nurinkurista seurata, koska aikuiset paasaavat asioista, joihin eivät itse kykene eivätkä ehkä edes tajua tekevänsä sitä samaa.
Tässä näen myös allegorian lukemiseen. Paasataan hirveästi lukemisen tärkeydestä ja paheksutaan, kun nuoriso ei lue. Moniko aikuinen oikeasti kuitenkin antaa sen lukemisen mallin lapselle ja nuorelle? Istuu iltaisin kirjan ääressä? Puhuu kirjoista? jne.
@jagster@kvarkki.nexus @magdalenahai@mstdn.social
Mun ymmärtääkseni (ja vähäisellä kokemuksella) kännykän kanssa uhkakuvat ovat jo toteutuneet. Kännykkä on siis tuonut keskittymiskyvyttömyyttä ym. Kun kieltoja on kokeiltu, niin esim. just keskittymiskyky ja kyky rauhoittua, on ekat asiat, jotka huomaa.
@niksii@mementomori.social Joo. Tätä keskustelua on tosi isolta osin myös hassun nurinkurista seurata, koska aikuiset paasaavat asioista, joihin eivät itse kykene eivätkä ehkä edes tajua tekevänsä sitä samaa.
Tässä näen myös allegorian lukemiseen. Paasataan hirveästi lukemisen tärkeydestä ja paheksutaan, kun nuoriso ei lue. Moniko aikuinen oikeasti kuitenkin antaa sen lukemisen mallin lapselle ja nuorelle? Istuu iltaisin kirjan ääressä? Puhuu kirjoista? jne.
@jagster@kvarkki.nexus @magdalenahai@mstdn.social
Mun ymmärtääkseni (ja vähäisellä kokemuksella) kännykän kanssa uhkakuvat ovat jo toteutuneet. Kännykkä on siis tuonut keskittymiskyvyttömyyttä ym. Kun kieltoja on kokeiltu, niin esim. just keskittymiskyky ja kyky rauhoittua, on ekat asiat, jotka huomaa.