@saaste@mementomori.social
Kävin eilen näöntarkastuksesta. Kävin edellisessä tarkastussa pari vuotta sitten, koska minusta tuntui, etten minun on pidettävä lukiessa kirjaa kauempana kuin mihin olen tottunut. Nyt menin sinne samasta syystä.
Tulos oli jotakuinkin sama kuin viimeksi viimeksi: pientä ikänäön merkkiä havaittavissa, mutta näkö on edelleen normaali, eikä tarvetta silmälaseille varsinaisesti ole.
Tällä kertaa optikko sanoi kuitenkin, että koska itse koen näköjäni heikentyneen, niin lukulasit voivat olla ihan hyvä hankinta. Testasin mittaustulosten mukaisia laseja ja lukeminen oli välittömästi mukavampaa.
Olen usein kuullut siitä, kuinka ihmiset eivät tajua näkönsä huonontuneen ja sen seurauksena he vaan alkavat kompensoimaan huonoa näköään arjessa ja tekemisissään.
Miten ei voi olla huomaamatta näön huononemista?! Varsinkaan siinä tilanteessa, että ensin näkee hyvin ja sitten ei. Tiedän kyllä, että aivot ovat hyvät kompensoimaan puutteita, mutta silti!
Vai onko tämäkin taas näitä herkkyysasioita, että kun on herkkä kaikille aistiärsykkeille, niin sitten sitä huomaa pienetkin muutokset myös näössä. Itselleni tuo pienikin muutos on ihan tuntuva ja erittäin häiritsevä.
Ajattelin siis mennä tänään katselemaan itselleni kakkossilmiä. Vanhuus ei tule yksin ☺
️
#näkö #silmälasit
@korpiojanna@mementomori.social
@saaste@mementomori.social silloin, kun n. 13-vuotiaana sain ekan kerran lasit (-3,25) ja kun kymmenen vuotta sitten kävin laserleikkauksessa, olin molemmilla kerroilla hämmentynyt kun näkö korjaantui normaaliksi. Ai näinkö hyvin voi nähdä! Lasien saamisen jälkeen muistan ihmetelleeni, että näen jo kaukaa puiden lehdet erikseen, enkä pelkkää vihreää mössöä. Toki tuon nuoruuden näön huonotumisen kyllä tajusi, koska kaukonäkö oli vain niin huono. Mutta yllättävän nopeasti huonoonkin näköön tottuu. Nyt kun laserleikkauksesta on jo vuosia, huomaan haukankatseeni taas jo huonontuneen pienistä jutuista. Mutta koska taustalla on tällaisia kokemuksia, joissa näkö on ollut tosi huono ja parantunut todella paljon yhtäkkiä, huomaa ehkä hieman paremmin pieniäkin huonontumisia (tai näin uskon) kuin jos näkö olisi huonontunut vain pikkuhiljaa tai vain vähän vuosien saatossa.