Brutkey

Saaste
@saaste@mementomori.social
Saaste
@saaste@mementomori.social

Kävin eilen näöntarkastuksesta. Kävin edellisessä tarkastussa pari vuotta sitten, koska minusta tuntui, etten minun on pidettävä lukiessa kirjaa kauempana kuin mihin olen tottunut. Nyt menin sinne samasta syystä.

Tulos oli jotakuinkin sama kuin viimeksi viimeksi: pientä ikänäön merkkiä havaittavissa, mutta näkö on edelleen normaali, eikä tarvetta silmälaseille varsinaisesti ole.

Tällä kertaa optikko sanoi kuitenkin, että koska itse koen näköjäni heikentyneen, niin lukulasit voivat olla ihan hyvä hankinta. Testasin mittaustulosten mukaisia laseja ja lukeminen oli välittömästi mukavampaa.

Olen usein kuullut siitä, kuinka ihmiset eivät tajua näkönsä huonontuneen ja sen seurauksena he vaan alkavat kompensoimaan huonoa näköään arjessa ja tekemisissään.

Miten ei voi olla huomaamatta näön huononemista?! Varsinkaan siinä tilanteessa, että ensin näkee hyvin ja sitten ei. Tiedän kyllä, että aivot ovat hyvät kompensoimaan puutteita, mutta silti!

Vai onko tämäkin taas näitä herkkyysasioita, että kun on herkkä kaikille aistiärsykkeille, niin sitten sitä huomaa pienetkin muutokset myös näössä. Itselleni tuo pienikin muutos on ihan tuntuva ja erittäin häiritsevä.

Ajattelin siis mennä tänään katselemaan itselleni kakkossilmiä. Vanhuus ei tule yksin
☺

#näkö #silmälasit

Saaste
@saaste@mementomori.social

Pikselininjailu käyntiin!

#pelit #videopelit #ps5 #NinjaGaidenRagebound

Saaste
@saaste@mementomori.social

Alkoi jännittää kun muistin, että maanantaina on eka roolipelisessio ja mun hahmo hyppää tarinaan mukaan 🫣🫣

#pelit #roolipelit

Saaste
@saaste@mementomori.social

Huomasinpas tuossa jännän ongelman liittyen ActivityPubiin. Näytän omassa blogissani Mastodon-kommentit ja kellonaika toimii linkkinä alkuperäiseen kommenttiin.

Yksi kommenteista tuli Ghost-julkaisujärjestelmästä, jossa on nykyään ActivityPub-tuki. Koska mitään julkista UI:ta kyseiselle kommentille ei ole, linkki johtaa Ghostin tarjoilemaan JSON-tiedostoon.

Ymmärrän mistä tämä johtuu, mutta onhan tuo nyt aika ikävä käyttökokemus, varsinkaan kun minulla ei nähdäkseni ole mitään tapaa selvittää, että aukeaako linkin takaa ihmisen luettava käyttöliittymä vai JSON-klöntti.

#ActivityPub #Ghost #Fediverse

Saaste
@saaste@mementomori.social

Tässä kyseisessä tapauksessa voisin tietysti katsoa, että onko kommentin osoite muotoa .ghost/activitypub/blahblah, mutta se ratkaisee ongelman vain Ghostin tapauksessa ja tuntuu purkkaviritykseltä.

Mitä enemmän erilaisia ActivityPub-virityksiä maailmaan putkahtaa, sitä todennäköisempää on, että vastaavia ongelmia tulee vastaan myös muiden järjestelmien kohdalla.

Saaste
@saaste@mementomori.social

Huomasinpas tuossa jännän ongelman liittyen ActivityPubiin. Näytän omassa blogissani Mastodon-kommentit ja kellonaika toimii linkkinä alkuperäiseen kommenttiin.

Yksi kommenteista tuli Ghost-julkaisujärjestelmästä, jossa on nykyään ActivityPub-tuki. Koska mitään julkista UI:ta kyseiselle kommentille ei ole, linkki johtaa Ghostin tarjoilemaan JSON-tiedostoon.

Ymmärrän mistä tämä johtuu, mutta onhan tuo nyt aika ikävä käyttökokemus, varsinkaan kun minulla ei nähdäkseni ole mitään tapaa selvittää, että aukeaako linkin takaa ihmisen luettava käyttöliittymä vai JSON-klöntti.

#ActivityPub #Ghost #Fediverse

Saaste
@saaste@mementomori.social

Ilmatieteenlaitoksen säätietoja hakeva python-kirjasto on nyt siirretty GitHubista Codebergiin.

Käyttöön tällä ei ole mitään vaikutusta, sillä julkaisu tapahtuu edelleen PyPI:n kautta. En kuitenkaan aio lisätä uutta versiota ihan vain siksi, että saisin päivitettyä sinne linkit. Ne päivittyvät sitten kun seuraava oikea muutos tulee
☺

https://codeberg.org/saaste/fmi-weather-client

#ohjelmointi #AvoinLähdekoodi #codeberg

Saaste
@saaste@mementomori.social

Hakkasin taas kerran päätä seinään Hugon välimuistin kanssa. Yritin saada siihen jotain tolkkua ja kirjoittelin omat oivallukseni blogiin. Nörttipostaus.

https://saaste.net/blogi/2025/sekoilua-hugon-valimuistin-kanssa/

Saaste
@saaste@mementomori.social

No nyt on kaikki repositoriot yhtä lukuun ottamatta siirretty GitHubista omaan Forgejoon. Ilmatieteenlaitoksen python-kirjasto siellä edelleen on, mutta yritän siirtää sen Codebergiin. Teen sen heti kun vaan saan käyttöoikeudet heidän CI:iin.

Microsoft ja GitHub pitäkööt tunkkisa
😒😒

#ohjelmointi

Saaste
@saaste@mementomori.social

@ikkeT@mementomori.social En, ei ole tarkoitus jättää HomeAssistant-väkeä pulaan 😄😄

Harkitsen kyllä sitä, että annan sen jollekin muulle ylläpidettäväksi. En aio sallia omaan Forgejo-instanssiin ulkopuolisia tunnuksia, joten siellä sen ylläpito on vähän nihkeää, koska muut eivät voi luoda issueita eikä PR:iä.

Täytyy katsoa, että miten sen kanssa toimin. Tyhjän päälle en sitä projektia kuitenkaan jätä
☺

Saaste
@saaste@mementomori.social

@ikkeT@mementomori.social Kokeilen siirtää tuon projektin GitHubista Codebergiin. Julkaisun kannalta sillä ei onneksi pitäisi olla mitään merkitystä, koska jakelu tapahtuu edelleen PyPI:n kautta.

Pitää vaan saada ensimmäisenä oikeuden Codebergin CI-putkeen kun se ei näytä sitä oletuksena tarjoavan
☺

Saaste
@saaste@mementomori.social

Topiaksella oli vähän pidempi juoksu-urakka ☺

https://yle.fi/a/74-20176260

#juokseminen